Inter toistamiseen niukkaan voittoon derbyssä

Kotijoukkue FC Inter pystyi haihduttamaan tämän kauden ensimmäisessä Turun derbyssä viiden vuoden voitottoman kirouksensa vasta aivan ottelun loppuhetkillä. Myös kauden toista derbyä isännöi ottelutapahtuman suhteen FC Inter, joka oli valitettavasti se illan isäntä tulostaulun perusteella myös kauden toisessa derbyssä luvuin 3-2. Ottelu oli jo toistamiseen erittäin tasainen, mutta Interin rutiini painoi vaakakupissa sen verran enemmän, että se pystyi punnertamaan lopulta ne kolme pistettä laariinsa. TPS jäi siis edelleen kuuden pisteen päähän RoPS:sta taistelussa sarjapaikan säilymisen suhteen.

TPS leipoi ensimmäisen maalipaikan jo 6. minuutin kohdalla, kun TPS:n kanssa jatkodiilin juuri tehnyt Patrik Lomski keskitti vasemmalta ja Santeri Peltola sai päätään väliin, mutta Magnus Bahne torjui. Ottelun maalipeijaiset käynnistyivät väärässä päässä kenttää. Inter-puolustaja Joni Aho keskitti 16. minuutin kohdalla ja Inter-kapteeni Henri Lehtonen puski pallon TPS-pakiston keskeltä verkkoon.

TPS ei kuitenkaan Inter-maalista kangistunut, vaan iski heti lisää tulta pesään. Eero Tamminen keskitti 19. minuutilla vasemmalta palloa boksiin ja nyt Lomski-Peltola akseli toimi. Lomski otti rinnalla Tammisen keskityksen alas ja Peltola pyssytti pelivälineen 16 metristä takakulmaan. Maali oli Peltolan liigauran ensimmäinen.

25. minuutin kohdalla kovassa iskussa oleva Tamminen keskitti jälleen vasemmalta korkean pallon ja tällä kertaa Alex De John puski pallon vasemmalta taidolla ja tarkkuudella nätisti verkkoon. Myös De John korkkasi näin maalitilinsä Veikkausliigassa.

28. minuutilla TPS:n liiallinen into hieman kostautui. Interin Lehtonen tuuppasi pallon vasemmalta maalin eteen ja Vincent Onovo ohjasi pelin taas tasoihin. TPS meinasi livahtaa taas johtoon 35. minuutin kohdalla, kun Juho Lehtonen passasi luukulle ja Peltola yritti runtata vasemmasta kulmasta jo ottelun toisen osumansa.

Ottelun ensimmäisen puoliajan keskimmäisen jakson viihdearvo oli napakymppi, kun Kupittaalla nähtiin siis huimat neljä maalia kahteentoista minuuttiin.

– Yllättävän avointa peliä puolin ja toisin. Ensimmäinen puoliaika oli ihan ok, mutta meidän pitää saada peliä nyt paremmin kontrolliin. Hieno fiilis tietysti maalista ja se oli vielä tasoitusmaali, ja onhan sitä avausmaalia liigatasolla odotettukin, Peltola puhalteli tauolla.

Ottelun toinen puoliaika alkoi tepsiläisittäin masentavissa merkeissä, kun FC Inter sai 51. minuutin kohdalla kulmapotkun. Serbitoppari Stefan Marinković lähetti kaaripallon maalille ja Irakli Sirbiladze pääsi puskemaan aivan vapaasti 3-2.

TPS sai tunnin kohdalla oivan paikan tasoittaa tilit, kun Jesper Brechtel, Juho Lehtonen ja Santeri Peltola sahasivat Inter-pakiston jo pihalle, mutta Bahne kaappasi lopulta Peltolan kudin haltuunsa.

TPS haki vielä poweria hyökkäykseensä ottelun loppupuolella heittämällä Turun derbyjen kaikkien aikojen maaliykkösen, Mikko Hyyrysen, kehiin. Kokenut kehäkettu ei kuitenkaan pystynyt kasvattamaan derbyjensä maalimäärää ainakaan vielä kuuteen osumaan.

Koko TPS rummutti palloa Inter-päätyyn lopussa se minkä pystyi ja Alex De John saikin loistopaikan lisäajalla, mutta pallo painui niukasti yli. Kaikki oli jälleen erittäin pienestä kiinni, mutta nuoren TPS:n rutiinitaso ei riitä tällä hetkellä kääntämään näitä tasaisia pelejä edukseen.

Lisää uutisia