Ilari Mettälä johdatti TPS:n voittoon AC Oulusta (kooste)

TPS kukisti Ykkösen kärkijoukkue AC Oulun 3–1 (1–0). Voitolla TPS nousi tasapisteisiin oululaisten kanssa. Sarjan kärkipaikka pysyy silti AC Oululla paremman maalieron turvin.

TPS TV:n kooste ottelusta: http://tpstv.fi/kooste-tps-ac-oulu-3-1-06-08-2016/

TPS karkasi Kaarinan keskuskentällä 58 minuutin pelin jälkeen jo 2–0-johtoon Ilari Mettälän illan toisella osumalla. Mettälä pääsi murtautumaan Abukar Mohamedin syötöstä vetopaikkaan, mutta oululaisten maalivahti Johannes Wentin onnistui torjumaan. Pallo ajautui torjunnasta Riku Sjöroosille, jonka esityöstä Mettälä latasi jo kauden kuudennen täysosumansa.

Oululaiset onnistuivat kaventamaan ottelun 80. minuutilla tilanteeksi 2–1, kun David Ramadingaye sijoitti pallon rangaistuspilkulta varmasti maalin vasempaan alanurkkaan. Rangaistuspotku tuomittiin, kun Tepsin toppari Miro Tenho kaatoi Pekka Wellingin sääntöjen vastaisesti. Tenho sai tilanteesta keltaisen kortin.

Vierasjoukkueen ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä välittömästi kavennuksen jälkeen TPS:n Jani Virtanen ratkaisi ottelun kauden neljännellä maalillaan. Vaihdosta kentälle tullut Virtanen pääsi tuikkaamaan pelivälineen maaliin, kun Wentin ei saanut liimattua Juri Kinnusen vapaapotkusta lähettämää palloa näppeihinsä.

TPS on osoittautunut vaikeaksi vastustajaksi AC Oululle. Joukkueet ovat kohdanneet historian saatossa nyt 11 kertaa. Palloseura on poistunut voittajana kahdeksasta ottelusta ja pistejakoon on päädytty kolme kertaa.

– Peli olisi voinut päättyä 0–0 tai 1–1. Tänään TPS:lle osui kolme pomppumaalia. Tepsi on hyvä joukkue ja pelasi hyvin omaa peliään, emmekä me ansainneet onnea tänään, summasi AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen.

AC Oulu kontrolloi palloa ottelun ensimmäiset minuutit. TPS-puolustukselle vaaranpaikkoja aiheutti taiturimaisesti vasemmalla laidalla esiintynyt brasilialainen Gilberto, joka löysi toistuvasti syötöillään maalipörssiä johtavan Aristote Mboman. Kotijoukkueen maalivahti Oskari Forsman teki kuitenkin oululaisten maalintekoaikeet tyhjiksi oikea-aikaisilla ulostuloillaan.

Ottelun vanhetessa turkulaiset pääsivät paremmin mukaan peliin. Mettälä pääsi 25 minuutin kohdalla hyvään vetopaikkaan, mutta laukaus kimposi ohi maalin. Laitahyökkääjä Mettälä iski lopulta ottelun avausmaalin aivan ensimmäisen puoliajan lopussa. Upean esityön maaliin teki Mikko Hyyrynen, joka jatkoi pallon jalkakikalla Mettälälle. Tämän laukaus löysi tiensä verkon perukoille lopulta pienen kimmokkeen kautta.

– Ilari tekee todella paljon tällaisia pomppumaaleja. Maalit ovat seurausta siitä, että hän uskaltaa ampua ennakkoluulottomasti, sanoi turkulaisten päävalmentaja Mika Laurikainen.

Laurikainen oli erityisen tyytyväinen joukkueensa pelikuriin tärkeässä kärkikamppailussa.

– Pojille voi antaa ison plussan taktisesta suorittamisesta. Pelisuunnitelmaa noudatettiin tosi hyvin. Puolustimme normaalia alempaa, koska Oulun taitaville yksilöille ei pidä antaa tilaa selustaan eikä pelinrakenteluun.

Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Mettälä kiitteli päävalmentaja Laurikaista hyvin tehdystä taustatyöstä.

– Tiesimme, miten Oulu pelaa, eivätkä oululaiset päässeet hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Topparimme pitivät hyvässä vireessä olleen Mboman kurissa. Tämä oli todella tärkeä voitto. Hieno fiilis jäi, iloitsi Mettälä.

Teksti: Aleksi Ristimäki (@ristimak)

Lisää uutisia