Hyyrysestä TPS:n pelastaja yliajalla

KuPS ja TPS joutuivat tyytymään pistejakoon perjanataina Kuopiossa. Tyytymään siksi, että Palloseurat taisivat pelata keskenään toisensa lopullisesti ulos pronssitaistelusta.

KuPS meni ottelussa johtoon 15. minuutin kohdalla, kun Miikka Ilo pisti pallon verkkoon Ats Purjen keskityksestä.

Myös Tepsillä ottelun ensimmäisellä puoliajalla muutama todella maukas maalipaikka, mutta KuPS-vahti Mika Hilanderin maali pysyi koskemattomana.

KuPS jaksoi pyörittää peliä aina ensimmäiselle tunnille asti, kunnes ote siirtyi lopussa vahvasti TPS:lle.

Isäntien voitto oli jo silausta vaille valmis, mutta TPS:n Mikko Hyyrynen runnoi pallon maaliin aivan viime hetkillä ja ottelu päättyi lopulta 1-1-tasapeliin.

– Meidän oli pakko hakea tasoitusta riskilläkin ja se meinasi välillä kostautua toisessakin päässä. Ei se piste taida enää riittää pronssitaisteluun, mutta meille oli tärkeää henkisesti, että nousimme lopussa tasoihin, Hyyrynen tiivisti TPS-leirin tunnot.

TPS on Veikkausliigassa kahdeksantena 33 pisteellään ennen maanantaista paikalliskamppailua.

Lisää uutisia