HIFK pehmitti TPS:n toisen puoliajan maaleilla

HIFK ja TPS iskivät pääsarjatasolla yhteen ensimmäisen kerran sitten kauden 1972. Maanantai-illan Veikkausliigaottelu oli kauttaaltaan tasainen, mutta HIFK pystyi kääntämään sen edukseen toisen puoliajan kahdella maalillaan. Jonatan Johanssonin valmentaman TPS:n tuska sarjan tyvipäässä sen kun kasvaa, mutta RoPS on sentään edelleen sarjataulukossa raitapaitojen takana.

HIFK:n ja TPS välisessä ottelussa oli ihan mukavasti vauhtia päällä alusta asti, mutta avausjakson ensimmäinen puolikas vielä kyttäiltiin puolin ja toisin.

TPS viljeli keskityksiä laidoilta, mutta HIFK:n maalivahdin Arnold Origi poimi pallot lähes järjestäen. HIFK:n laukaukset lähtivät puolestaan melko kaukaa ja painuivat TPS-maalin yli.

TPS ei päässyt avausjaksolla kunnon paikoille, mutta muutama orastava tilanne sentään syntyi. Vajaan kymmenen minuutin kohdalla Oskari Jakonen ja Tatu Varmanen organisoivat pallon vasemmalta maalin eteen, mutta Alim Moundin laukaus epäonnistui täysin.

40. minuutin kohdalla Mika Ääritalo ja Jakonen pääsivät pyrähtämään kohti vastustajan maalia vastassaan kaksi HIFK-puolustajaa, mutta silloinkin keitos kuivui kasaan ennen laukausta.

TPS hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa hienokseltaan, mutta erinomaisesti kautensa aloittanut HIFK oli kotikentällään avausjaksolla yllättävän vaisu. Molemmat joukkueet puolustivat kuitenkin tiiviisti ja näin varsinaiset maalipaikat jäi näkemättä. Tauolle edettiinkin maalittomassa tasatilanteessa.

Ottelun toisen puoliajan alkuun HIFK tuli kovalla ryminällä ja Jani Bäckman pamautti pallon heti alkajaisiksi TPS-maalin ristikkoon. Mutta onneksi vain ristikkoon.

56. minuutin kohdalla sitten tärähti. HIFK:n Adama Fofana syötti ja Jabar Sharza latasi lujaa rankkarialueen takaa, eikä TPS-maalivahti Jere Koponen ehtinyt reagoida vetoon lainkaan.

TPS pääsi iskemään välittömästi perään vastaan. Sami Rähmönen keskitti palloa maalille, Babacar Diop jatkoi päällään ja Masahudu Alhassan pääsi ampumaan, mutta Origi torjui.

Vajaan 70 minuutin kohdalla TPS sai vaparin rankkarialueen takaa, mutta Rähmösen veto pomppi selvästi vasemmalta ohi.

Ottelun lopussa painettiin lujaa päästä päähän ja tilanteita oli molemmissa päissä. Alhassan pääsi kertaalleen kokeilemaan vastapalloon, mutta Origi nappasi jälleen pelivälineen haltuunsa.

HIFK:n voitto sinetöityi 90. minuutilla. Vitinho keskitti Joel Mattssonille, joka jatkoi pallon lyhyellä syötöllä Palloseuran boksiin juosseelle Bäckmanille. Laitapakin tontilta noussut Bäckman iski pallon suoraan syötöstä aivan maalin vasempaan alakulmaan.

TPS:n Rodney Strasser rytmitti ajoittain hyvin peliä, teki muutaman riiston ja sai palloja omille. Hyökkäyspäässä Oskari Jakonen toi tuoretta juoksuvoimaa parin ottelun poissaolon jälkeen ja myös Tatu Varmanen juoksi omaa oikeaa laitaa väsymättä. TPS:ltä puuttuu tällä hetkellä kuitenkin sellainen pelaaja, joka löisi pallot paikoista sisään.


Ottelukooste TPS jalkapallon YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/watch?v=j7gKZ9lpr7w

Ottelukoosteen tarjoaa Siivouspalvelu Pro Duo.

Lisää uutisia