GrIFK-ennakko: ”Koko ajan menty eteenpäin pienin askelin”

Jalkapallon Ykkösen sarjakautta on TPS:n osalta jäljellä vielä kuuden ottelun verran, joista neljä Palloseura pelaa vieraskentällä. Mustavalkoisen turkulaisryhmän taistelu sarjanoususta jatkuu sunnuntaina Grankulla IFK:n vieraana. Joukkueiden kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen Kauniaisissa päättyi maalittomaan tasapeliin. Heinäkuussa Turun Veritas Stadionilla pelatun kamppailun vei nimiinsä TPS maalein 3–0.

Kaudella 2016 Ykkösessä kuudenneksi sijoittuneen GrIFK:n kuluva kausi on ollut vaikea ja joukkue vaihtoikin jo kesän aikana päävalmentajaa. Rami Luomanpään paluu vastuuvalmentajaksi ei ole merkittävällä tavalla näkynyt tuloksissa: GrIFK on sarjataulukossa viimeisenä ja ero kahdeksanteen sijaan on venähtänyt jo varsin suureksi.

TPS voitti edellisessä pelissään AC Oulun puhtaasti 2–0. Nollapeli oli TPS:n kanadalaisvahti Jonathan Viscosille kauden 13:s. Tepsi on päästänyt 21 ottelussa vain kymmenen maalia. Grankulla IFK:n verkko on heilunut tällä kaudella peräti 48 kertaa.

TPS TV kävi jututtamassa TPS:n päävalmentaja Mika Laurikaista ja hyökkääjä Mikko Hyyrystä GrIFK-ottelun alla.

Ennakkoon tästä: https://tpstv.fi/grifk-ennakko-ajan-menty-eteenpain-pienin-askelin/


Haluatko vaikuttaa siihen, mitä pelaajalta ja päävalmentajalta otteluennekoissa kysytään? Käy vastaamassa TPS:n verkkoviestintää (TPS:n kotisivut, TPS TV, Facebook, Twitter, Instagram ja Snapchat) koskevaan kyselyyn osoitteessa https://link.webropolsurveys.com/S/58917682BF71AB2C

TPS arpoo kyselyyn vastanneiden kesken kauden 2017 aidon pelipaidan ilman nimeä ja numeroa. Kysely sulkeutuu sunnuntaina 17.9.2017 klo 23:59.

Lisää uutisia