EIF-ennakko: Heinolainen, Mäkitalo ja Salminen palaavat kokoonpanoon

TPS jatkaa viime viikonloppuna alkanutta Ykkösen kauttaan lauantaina 4.5. Tammisaaressa EIF:n vieraana. Ottelu alkaa Tammisaaren keskuskentällä klo 17.00.

TPS aloitti sarjakautensa voittoisasti ensimmäisen kerran sitten vuoden 2013, kun MYPA kaatui Myllykoskella 1-0. Palloseura loi ottelussa vaikka millä mitalla maalipaikkoja, kunnes keskikentän Alim Moundi onnistui vihdoin sohaisemaan pallon verkkoon maalinedustalta ottelun 78. minuutilla. TPS piti sen jälkeen johtoasemansa tyylillä loppuun asti ilman sen suurempaa hätää. Ottelun kummallisuuksiin kuului TPS:n kulmapotkujen määrä, joita tuli peräti 20.

TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen myönsi, että avausvoitto oli suurin helpotus kauden 2019 projektille. Hän totesi, että avauskierroksella kentällä kaikki toimi kohtuudella; vain viimeistelyprosentti jätti toivomisen varaa. Ja kuten arvata saattaa, tällä viikolla on sitten treenattu sitä viimeistelyä.

Ensi lauantain kotijoukkue EIF ei päässyt kauden avausottelussaan pisteiden makuun, vaan FF Jaro ryösti koko saaliin mukanaan Pietarsaareen lukemin 2-1.

TPS:n kokoonpanoon tulee muutoksia, vaikka avauskokoonpano saattaa olla jopa ihan sama kuin viime lauantaina Myllykoskella.

Laitapuolustaja Kristian Heinolainen, keskikenttäpelaaja Mika Mäkitalo sekä hyökkääjä Juho Salminen ovat valmiina aloittamaan kautensa.

Myös jalkavaivasta kärsinyt Oskari Jakonen on liittynyt joukkueen harjoitusvahvuuteen mukaan, mutta hän ei ole vielä lauantaina kuitenkaan pelikuntoinen. Myös keskikenttäpelaaja Jesper Karlsson on palaamassa pikku hiljaa pelikuntoon.

TPS:n nuoriso-osaston pelaajista laitapuolustaja Julius Perälä ja toppari Otto Schultz siirtyvät ottelukohtaisilla lainasopimuksilla Rauman Pallo-Iiroihin. TPS:llä on oikeus kuitenkin kutsua heidät takaisin Turkuun, heti kun tarvetta vaan ilmenee.

Keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky on myös ollut jo jonkin aikaa harjoitusvahvuudessa mukana, mutta viime kauden pelaamattomuus vielä näkyy ja hän kuntouttaa parhaillaan itseään.

Niin ikään keskikentällä operoiva Matej Hradecky on kärsinyt viime kaudet polvivammoistaan, mutta nyt vaivana on takareisi. Hän tekee myös omaa kuntoutusohjelmaa ja hänen paluunsa venyy alkukesän puolelle.

TPS ja EIF kohtasivat helmikuun Suomen Cupin alkulohkon ottelussa Javenture-Areenalla ja Palloseura vei keskinäisen kamppailun silloin 3-1. Molempien joukkueiden rakentaminen ja itse pelaaminen olivat siinä vaiheessa kuitenkin vielä sen verran hakusessa, että kyseisestä ottelusta ei kannata tehdä liian suuria päätelmiä.

Otteluennakko TPS TV:ssä: https://tpstv.fi/eif-ennakko-heinolainen-makitalo-ja-salminen-palaavat-kokoonpanoon/

Elisa Viihde Sport näyttää kaudella 2019 kaikki Jalkapallon Ykkösen ottelut selostettuina. Kaikki Elisa Viihde Sport -kanavat näkee tilaamalla Elisa Viihde Sport -paketin hintaan 9,90 €/kk

TPS:n odotettu kotiavaus on torstaina 9.5. tamperelaista TPV:tä vastaan ko 18.30 alkaen. TPS:n kausikortin tai yksittäiset otteluliput saa hankittua kätevästi osoitteesta: https://fc.tps.fi/fi/liput

Lisää uutisia