MaPS-ÅIFK 1-1 (1-0)
Eilisen ”isojen poikien” derbyn jälkeen oli vuorossa Varsinais-Suomen toiseksi korkeimman sarjatason paikallismatsi, kun Maskun Taponkedolla kohtasivat paikallinen palloseura ja Turun vastaavan kakkosjoukkue, TPS:n yhteistyöseura, ÅIFK. Paikallisottelun spesiaalina TPS:nkin yhteistyökumppani Puustelli oli järkännyt paikalle eilisen derbyn Tepsimaalarit Riskin ja Lähteen. Lisäksi kotijoukkueen taustavaikuttaja Aki Simola pyrki vielä aivan ottelun alla ehostamaan viihtyisän maalaiskentän virkistysalueita tapahtuman vaatimaan kuntoon. Kun vielä pieni sadekuuro viimeisteli pelikentän, tuon yhden pohjoiseuroopan laajimmista yhtenäisistä nurmialueista oivaan kuntoon, oli kaikki valmista tiukkaan taisteluun pisteistä. Kokoonpanotiedoista mainittakoon vielä sen verran, että viime pelistä kaivattu kärkimies Alban Ferati oli palannut vieraiden riviin kuten myös puolustajat Ville Rannikko ja Aleksi Ojanperä.
Ottelun alku oli ÅIFK:lta pirteä. Jeremias Kaari ja häntä laitapuolustajana säestänyt Ojanperä käyttivät nopeita jalkojaan vasemmalla ja Ferati löydettiin myös kärjestä pystypalloilla. Aivan eivät kuitenkaan viimeiset askelmerkit osuneet kohdalleen ja huippuvetopaikkoja ei avautunut. Paras tilanne syntyi Matias Hilskan ylössyöksyn seurauksena. Poikittaissyöttö ei ihan kuitenkaan tavoittanut Kaarta.
Lupaava ote kuitenkin hiipui jakson edetessä ja peli alkoi pyöriä enemmän Jyri Niemisen Åbo-maalilla. Tosin monesti näennäisesti ÅIFK hallussa kun palloa siirreltiin oman 16-rajan tuntumassa ”kaivaen verta nenästä”-mentaliteetilla. Myös pystypallojen viljelyllä kotijoukkue onnnistui luomaan painetta ja erikoistilanteita Åbon päätyyn. Yhden määrämittaisen pallon Turkulaisten selustaan tarjoili Maskun kokeneemman kaartin Petteri Laaksonen. Jyri Niemisen vastaantulo oli sekin curling-henkisesti liukuva, joten äkkiä olikin Maskun nopeajalkaisella Niklas Harjulalla edessään hyökkääjän tilipäivä, tyhjä maali siis. 1-0 vihreävalkoraitaisille 24 minuutilla. Tästä kotijoukkue sai lisää intoa, mutta sen verran ÅIFK-puolustus Miikka Niinivirran johdolla sisuuntui että lukemat pidettiin ennallaan. Loppujaksolla peli tasaantui, mutta ÅIFK:n hyökkäyksiä leimasi jonkinlainen päämäärättömyys. Yritystä kyllä oli, mutta se ei maalinteossa yleensä yksin riitä.
Puoliajalle mentiin siis niukassa kotijohdossa. Makkarakäryjen seassa vaihtokopissa käytiin läpi peruspuheet omasta pelistä ja jäljelläolevasta peliajasta. Pelaajista huokui pettymyksensekainen näyttämisenhalu. Toisen jakson alkupuolella koettiin tiettyjä deja vu hetkiä, kun ensimmäisen vartin aikana vaihtoon linkuttivat niin kärjen Ferati kuin puolustuksen Rannikko. Paikkaajista Kauber meni kärkeen, mutta Sadiku tuli keskikentälle josta Hilska tiputettiin puolustuksen linjaan toisen -95 Miro Tenhon kaveriksi.
Vaihtojen myötä ÅIFK alkoi saada pelistä otetta. Myös oikean laidan Riku Sjöroos oli pelissä hyvin kiinni ja perjantaiset krampit olivat muisto vain. Sen sijaan toisen laidan menijä ”Jerkku” Kaari käväisi ilmoittamassa tutusta vaivasta. Näin ollen viimeinenkin vaihto oli suoritettava ja jälleen yksi 95-vuosikerran edustaja Lucas Gabrielsson pyrähti kentälle. Nyt kärjessä ja laidoilla oli nuorta voimaa reilusti jota säesti nurmialustaan tottuneet keskikentän Viljami Alho ja Santeri Peltola. Tasoitusta saatiin silti odottaa tuskallisen kauan, mutta se olikin sitten sen väärti. Vasemmalla laidalla pelattiin Sjöroosin johdolla näppärä syöttökuvio ja lopulta pallo hänelle takaisin 16-rajalle. Jalkapohjapyöräytys takaakiertävälle Peltolalle kuin oppikirjasta ja tämän maltillinen sijoitus yläriman kautta 1-1. Pelikello oli ehtinyt jo 84 minuutille, joka koitui Maskun pelastukseksi. Maalista vuorostaan lisäintoa saanut ÅIFK painoi viimeisen kympin koko ajan päälle, mutta maalivahti Ville Oksasen johdolla kotijoukkue kesti lähentelyt.
Lopputuloksena näin paikallisotteluillle tyypillisesti tasapeli, johon ollaan varmaan molemmissa leireissä suht koht tyytyväisiä. ÅIFK vei toista jaksoa melko selkeästi, mutta toisaalta tasoituksen saaminen jäi varsin myöhäiseksi. Masku jätti itsestään ryhdikkään rutinoituneen vaikutelman. Åbon kannalta oli ilahduttavaa vaihtomiesten ja ylipäätään kärjen nuoriso-osaston pirteä panos. Puolustuslinjassa ”Niisku” Niinivirta joutui vanhimpana ajoittain hinaamaan muita, mutta lopussa löytyi kaikilta hienosti taistelu- ja voitontahtoa. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toimisiko Taponkedon ”lentokentältä” haettu taistelutasuri lähtöpisteenä jollekin suuremmalle?
