ÅIFK pistejakoon Porissa

Teemana aikainen aamuherätys ja matka Poriin kohti ÅIFK:n kauden ensimmäistä vierasottelua. Sarjaohjelman järjestelyiden seurauksena vastassa jo kertaalleen Turussa kohdattu Musan Salama. Kolmen kierroksen sarjassa joukkueet tulevat toki toisilleen hyvin tutuiksi muutenkin, joka tarjoaa valmentajille mahdollisuuksia säätää pelaamista edellisten kohtaamisten perusteella. Åbon miehistössä uutuutena oli kansainvälisiltä komennuksiltaan ekaa kertaa mukaan ehtinyt Aleksi Ojanperä. Tepsin puolelta mukana viiletti Ville-Valtteri Starck. Musan miehistö vaikutti varsin samalta kuin ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta yksi merkittävä muutos taktiikassa oli kokeneen brassin Piracaian esiintyminen keskikentän keskellä.

Kotijoukkue MuSa esiintyi myös alusta alkaen jonkin verran rohkeammin hyökäten kuin Turun vierailullaan. Tästä seurauksena heidän puolustuksen selustassaan oli tilaa pelata aina riistojen jälkeen. Jo 2. minuutin kohdalla Alban Ferati pääsi Santeri Peltolan syötöstä läpi, mutta ohjauksen tielle ehti MuSa-kassari Lauri Koskela. Kuitenkin ensimmäisen kympin aikana Åbon puolustuksella oli hieman vaikeuksia reagoida MuSan peli-ilmeeseen ja keskitykset loivat painetta Jyri Niemisen vartioimalle maalille.

Pystypallot johtivat silti vaaralllisempiin maalitilanteisiin toisessa päässä. Reilun vartin jälkeen nähtiinkin avausmaali kun Viljami Alhon ihanan pystysyötön jälkeen Ferati näytti maalinteon mallia sijoittamalla pallon ristikkoon. Kärkäs Ferati toimitti pallon kertaalleen maaliin jo tätä ennen Riku Sjöroosin laitanousun päätteeksi ollen kuitenkin paitsiossa.

Jakson edetessä alkoi nousta esiin myös erotuomari Pasi Kallion äärimmäisen tarkka linja. Lukuisat vapaapotkut sävyttivät ottelun kulkua, mutta vihellykset olivat suhteellisen tasapuolisia. 42-vuotias Piracaia oli pirteällä pelipäällä ja hänen kauttaan syntyivät MuSan parhaat tilanteet. Kulmapotkuja isännät saivat myös muutamia, mutta Åbon puolustus esiintyi niissä ryhdikkäästi.

Aleksi Ojanperä väläytti pari kertaa pitkiä avauksiaan ja jakson lopulla Riku Sjöroos pääsi kertaalleen ”Aksun” tarjoilusta laidasta läpi, mutta laukaus kilpistyi Koskelan torjuntaan. Kokonaisuutena Åbon syöttöpeliä leimasi turha hätäisyys eikä puoliajalla kopissa oltu johtoasemasta huolimatta tyytyväisiä.

Toinen jakso alkoi Åbon osalta pirteästi, mutta MuSan taisteluilme oli myöskin hyvä. Erotuomari Kallion pilli soi edelleen tiukkaan tahtiin. 52 minuuttia oli pelikellossa kun jälleen yhden vihellyksen jälkeen Piracaian sivuvapari leijaili ilkeästi Åbon maalille. Ilkeästi tilanteeseen tuli myös MuSalainen ja Åbo-vahti Nieminen jäi jyrätyksi. Tulostaululle 1-1 kun pilli ei tässä kohtaa sointiaan suonut. Åbo reagoi tasoitukseen hyvin ja ote siirtyi MuSan päätyyn. Myös valmennus reagoi ja kentällä tulivat tuplavaihdolla Jeremias Kaari ja Lucas Gabrielsson.

Kevätauringosta mukavasti päivettynyt Kaari toi energiaa vasempaan laitaan ja pian nähtiinkin erikoinen näytelmä rangaistusalueen laidalla. ”Jerkku” kompuroi ohitusyrityksessään ja tästä innostuneena MuSan Aki Jylli päätti haastaa hänet mattopainiin. Voitto hänelle, mutta jalkapallon sääntökirjaa tarkasti tulkitsevalle Kalliolle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin näyttää rangaistuspilkkua. Feratin hermo piti, 1-2.

Tämän jälkeen näytti siltä, että ote pysyy vierasjoukkueen hallussa ja vastahyökkäyksistä tuli myös tilanteita ratkaista ottelu lopullisesti. Santeri Peltolalla oli ehkäpä paras tilanne Feratin takaviistoon tarjoilusta ja kertaalleen ”Albi” myös pyöräytti itse itsensä tekopaikkaan mutta tuli blokatuksi. Maalin johtoasema on pallopeleissä kovin turvaton, ja riippumatta joukkueiden voimasuhteista jonkinlaisen kirin takaa-ajaja pystyy yleensä kehittämään.

MuSa pelasi erittäin raikkaasti ja jaksoi pyörittää ikinuoren Piracaian johdolla peliään vielä viimeisellä kympilläkin. Tässä vaiheessa heidän valmentajansakin oli jo erotuomari Kallion toimesta ohjattu katsomoon. Siltikin taktiikkaa oli ehditty säätää nostamalla toppareita ylöspäin. Yritys palkittiin 85 min kohdalla kun ”yllättäen” vapaapotkun jälkeen Åbon miesvartiointi petti. Piracaian tarjoilu oli myös loistava ja Nieminen vailla mahdollisuuksia lähipuskussa. 2-2 ja porilaisriemu miltei rajaton.

Åbo sisuuntui tästä ja sai vielä parikin tilannetta, mutta vaihtohyökkääjä Kevin Kauberin laukaus meni vain maalin katolle kun taas Miro Tenhon pusku viime hetken kulmasta suuntautui maalivahdin syliin. Olipa siinä vielä palkintopöydän putsanneella Piracaiallakin paikka tehdä voitto-osuma, mutta Niemisen näpit pitivät. Lopputuloksena näin ollen tasuri.

Pelitapahtumiin nähden Åbon kauden ensimmäinen pistemenetys ei ollut suuri vääryys, joskin maalitilanteita vierailijoilla oli enemmän. Syöttötyöskentely ja pelin rytmitys jättivät kuitenkin melkolailla parantamisen varaa. Ei oikein turkulaisorkesteri soinut tänään puhtaasti jos haluaa asiaa musatermein ilmaista. Kotijoukkueelta sen sijaan irtosi ajoittain mallikasta sambaa.

Veikkauspisteet: 1 tähti Alban Ferati (ÅIFK); 2 tähteä Ville Vihlman (MuSa); 3 tähteä Piracaia (MuSa)

MuSa–ÅIFK 2–2 (0–1)
16. Alban Ferati 0–1
53. Piracaia 1–1
67. Ferati 1–2 (straff)
85. Toni Kuusela 2–2

ÅIFK: Jyri Nieminen – Miikka Niinivirta, Aleksi Ojanperä, Miro Tenho, Ville-Valtteri Starck – Viljami Alho, Matias Hilska – Riku Sjöroos (61. Lucas Gabrielsson), Santeri Peltola, Dardan Sadiku (61. Jeremias Kaari) – Alban Ferati (83. Kevin Kauber).

Lisää uutisia