Ahvenanmaalta katkera tappio – ”Kohtuutonta”

Turun Palloseuran vierailu Maarianhaminassa sai todella katkeran päätöksen, sillä kotijoukkueen Ode Fulutudilu iski voittomaaliksi jääneen 1-0 osuman vasta lisäajan viidennellä minuutilla.

Ottelun ennakossa Palloseuran päävalmentaja Sami Haltia vaati omiltaan tarkkaa puolustamista koko joukkueen voimin ja rohkeaa, hyvää pallollista pelaamista, kun pallo saadaan. Vierailijat näyttivätkin heti, että KuPS ottelu oli jätetty kauas taakse. TPS pelasi rohkeasti ja puolusti koko joukkueen voimin ja piti kotijoukkueen poissa vaarallisilta paikoilta.

Ottelun alku oli todella tasainen, eikä kumpikaan päässyt vaarallisiin paikkoihin. Viidennen minuutin kohdalla Åland United sai kaksi kulmaa putkeen, mutta TPS selvitti molemmat ilman ongelmia. Muutamaa minuuttia TPS sai puolittaisen paikan, kun Nella Kettunen pääsi laukomaan, mutta veto jäi kevyeksi ja Anna Tammisella oli helppo työ napata pallo käsiinsä.

Noin vartin kohdalla Patricia Träsk nousi vahvasti hyökkäyspäähän ja syötti Jenni Rannukselle, joka ei kuitenkaan onnistunut pistämään palloa maaliin, vaan kotijoukkue selvitti tilanteen.

Ottelun ensimmäinen maalipaikka tuli, kun käynnissä oli ottelun 22. peliminuutti. Isabella Mattsson nappasi pallon ja vapautti Rosa Maria Herreros Ossorion yksin Siiri Välimaata vastaan. Välimaa oli kuitenkin tarkkana ja torjui pienestä kulmasta tulleen yrityksen kulmaksi.

35. minuutin kohdalla kotijoukkue sai pelattua pallon erittäin vaaralliseen paikkaan, mutta juuri ratkaisevalla hetkellä Signy Aarna menetti tasapainonsa ja TPS sai selvitettyä tilanteen.

Toisen puoliajan alkuun Åland United sai kaksi kulmaa. Ensimmäinen leijaili kauniisti maalialueelle ja kimpoili vaarallisesti päiden kautta eri suuntiin, mutta lopulta Välimaa sai napattua pallon käsiinsä. Jälkimmäisessä kulmassa TPS näytti jo selvittävän tilanteen ilman ongelmia, mutta purkupallo leijaili suoraan kotijoukkueen pelaajille ja mutta ylärima pelasti Palloseuran takaiskulta.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Träsk nousi jälleen vaarallisesti laitaa pitkin ja keskitti, mutta Rannus ei aivan saanut venytettyä jalkaansa pallon eteen ja kotijoukkue selvisi säikähdyksellä.

Kun käynnissä oli ottelun 70. peliminuutti, nähtiin ottelussa uusi Kansallisen Liigan debyytti, kun joukkueen vahvuuteen liittynyt Eveliina Heinonen tuli Viivi Spetsin tilalle kentälle.

– Aluksi vähän jännitti mennä kentälle, mutta kun se meni ohi, niin ottelu meni mielestäni hyvin. Vaikka tänään pitikin puolustaa paljon, niin pystyin silti omasta mielestäni hyödyntämään vahvuuksiani. Oli hienoa päästä pelaamaan Kansallisessa Liigassa. Toivotaan, että kovalla työllä ja omilla näytöilläni ansaitsen peliaikaa myös jatkossa.

Ottelun varsinaisen peliajan lähestyessä loppuaan Träsk nousi jälleen vahvasti laitaa pitkin ja antoi upean keskityksen, mutta tälläkin kertaa oli sekunnin murto-osista kiinni, ettei Rannus saanut ohjattua palloa ohi Tammisen.

Ottelun lisäajalla kotijoukkue lähti kärsimättömänä roiskimaan palloa kohti maalia, mutta laukauksista puuttui tarkkuus ja pallot leijailivat maalin ohi. Tämä kesti aina viidennelle peliminuutille asti, kunnes pallo lopulta lipui Palloseuran maaliin. Vierailijat eivät ottaneet loppuratkaisua helposti, vaan protestoivat loppua. Tästä vakavimpana seurauksena oli Saija Östlundille nostettu toinen keltainen kortti. Tämä tarkoittaa sitä, että Östlundilta jää seuraava ottelu väliin.

Ottelun jälkeen Palloseuran päävalmentaja Sami Haltian oli vaikea keksiä, mitä pelistä sanoisi, mutta omistaan hän oli todella ylpeä.

– Voisi sanoa, että ylpeä on ehkä jopa liian lievä sana tästä joukkueesta. Olen sanoinkuvaamattoman ylpeä koko joukkueesta. Tänään oli vastassa sarjakärki ja piste oli todella lähellä, niin ei siinä voi joukkuetta moittia. Tehtiin todella paljon työtä ja oikeita asioita. Pelaajat olivat todella urheita. Ennakossa sanoin, että koko joukkueen pitää puolustaa tarkkaan ja pallollisena pitää tehdä hyviä ratkaisuja. Oltiin tänään todella järkeviä puolustuksessa ja tehtiin oikea-aikaisia ratkaisuja. Pallollisena alku oli vähän rauhaton ja jouduttiin puolustamaan paljon, mutta kun saatiin taistelumoodi päälle, niin saatiin pallollinen pelaaminen toimimaan. Toki täytyy sanoa, että aina on parannettavaa, mutta parannettiin sen verran, mitä sovittiin. Oltiin jämäköitä molempiin suuntiin.

TPS lähti tänään pelaamaan nuorella kokoonpanolla. Nella Kettunen teki laidalla hyviä nousuja ja jo edellä mainittu Eveliina Heinonen teki vaihdosta debyyttinsä.

– Viimeiset pari viikkoa ovat olleet todella rikkonaisia, joten kokoonpanon kanssa on pitänyt miettiä paljon. Nella joutui itselleen vieraaseen paikkaan, mutta täytti tonttinsa todella hyvin. Loppua kohden alkoi vähän energia loppua. Eveliinalta todella hieno debyytti. Ennakkoluulottomia, oikeita ja rohkeita ratkaisuja. Myös Eveliinan piti pakon sanelemana kokeilla vähän uutta paikkaa, mutta se ei hänen otteissaan näkynyt.

Ottelun loppu jättää paljon jossiteltavaa ja ajateltavaa vielä pitkäksi aikaa.

– Kommunikoitiin tuomarin kanssa lisäajan pituudesta, eikä se tuntunut täsmäävän sen kanssa, mitä kentällä tapahtui. No, Åland United teki lopussa maalin peliajan puitteissa. Joku voisi sanoa, että pitää pelata loppuun. Olen siitä itsekin samaa mieltä, mutta joskus on epäselvyyttä siitä, koska sen lopun pitäisi tulla. Keskusteltiin asiasta valmennuksen ja tuomareiden kanssa ja syystä tai toisesta Östlund sai varoituksen, jonka takia hän jää sivuun seuraavasta pelistä.  Keskusteltiin Saijan kanssa tilanteesta ja meidän mielestä tilanteeseen nähden ratkaisu oli kohtuuton kun ottaa huomioon, että ulosajon takia Saija ei pääse pelaamaan sunnuntaina. Tällä hetkellä maksetaan kovaa hintaa ja tuntuu, että tällä hetkellä sattumat kasaantuvat. Kun ottaa huomioon, mitä parin viikon sisällä on tapahtunut, niin tuntuu pelaajien kannalta todella pahalla. Pakko sanoa, että olen todella ylpeä joukkueestani.

Ottelun kooste on nähtävissä Ruudusta osoitteesta:https://www.ruutu.fi/video/3672620

Lisää uutisia