1.9.2010

Tintti hyvillä fiiliksillä Moldovan kimppuun

TPS-hyökkääjä Jonatan Johansson lähtee perjantaina alkaviin EM-karsintoihin ja Moldovan kimppuun positiivisin tuntein. Vastustajana Moldova on melko tuntematon, mutta Suomen kokoonpano vaikuttaa Tintistä kiinnostavalta - eli sopivalta sekoitukselta nuoruutta ja kokemusta.

- Lähden otteluun hyvin fiiliksin. Aina on mukava lähteä uuteen. Baxter sanoi hyvin, että pitää kunnioittaa kaikkea tapahtunutta, mutta lähteä innolla myös uuteen. Kaikki on mahdollista, yli 100 A-maaottelun mies tunnelmoi SPL:n sivuilla.

Johansson pelasi mainiott MM-karsinnat ja upotti maalit muun muassa molemmissa Saksa-peleissä.

- Mikä tahansa rooli joukkueessa käy minulle. Viime karsinnat menivät hyvin oikeassa laidassa ja se sopii minulle. Mutta olen urani aikana pelannut paljon kärjessä, joten se käy myös. Ja maalit ovat totta kai tavoitteena, Johansson myöntää

Suomen joukkue käy parhaillaan läpi myös asteittaista sukupolvenvaihdosta.

- Tämä on kiinnostava tilanne. Viime karsintojen aikaan tuli paljon uusia tulokkaita, joilla on nyt jo isompi rooli joukkueessa. Sitten olemme tietysti me vanhat mukana auttamassa. Ihan hyvä sekoitus ja tähän Moldova-matsiin kaikki ovat nyt myös periaatteessa kunnossa, Johansson vielä muistuttaa.

Kuva: Tero Wester