TPS:n naisilta karkasi SM-pronssi aivan loppuhetkillä

TPS:n naisten edustusjoukkue palasi viime syksynä SM-mitalijoukkueeksi 31:n vuoden tauon jälkeen voittamalla SM-hopeaa. TPS varmisti tänään 2000-luvun toiseksi parhaimman sijoituksensa Naisten liigassa, joten hienon kauden joukkue pelasi myös tänä vuonna. Neljäs sija jää kuitenkin harmittamaan, sillä SM-pronssi karkasi käsistä vasta ottelun lisäajalla.

HJK:n ja TPS:n lopulliset sarjasijoitukset varmistuivat tänään Naisten liigan päätöskierroksella Helsingin Telia 5G Areenalla. HJK nousi ottelun loppuhetkillä niukkaan 2-1-voittoon ja meni TPS:n ohi lopullisessa sarjataulukossa. HJK ja TPS lähtivät otteluun tasapisteistä, mutta koska Turun raitapaidoilla oli parempi maaliero, olisi SM-pronssiin riittänyt tasapelikin.

TPS:n 0-1-johtomaalin viimeisteli Ria Öling ottelun 24. minuutilla. Maali oli Ölingille jo tämän kauden kahdestoista. Hän iski tämän maalimäärän vain yhdessätoista pelatussa ottelussa. HJK:n 1-1-tasoituksen teki Maija Saari ottelun 86. minuutilla. Klubin voittomaalin iski pilkulta Vilma Hakala, kun pelikello näytti jo täyttä 90:ää minuuttia. Rankkarituomio oli tällaiseen paikkaan äärimmäisen kova tuomio.

TPS:n päävalmentaja Sami Haltia ja valmentaja Pasi Läpinen päättivät samalla menestyksekkään aikakautensa naisten edustusjoukkueen valmennusvastuussa. Koko TPS jalkapallon organisaatio kiittääkin Haltiaa ja Läpistä erikseen pitkäjänteisestä ja menestyksekkäästä valmennustyöstä seuran eteen!

TPS:n joukkueeseen ovat kuuluneet kaudella 2017 seuraavat pelaajat:

Maalivahdit: Karoliina Lindstedt, Milla-Maj Majasaari, Inkeri Niemi ja Matilda Nurmi.

Kenttäpelaajat: Annika Haanpää, Siiri Hammar, Netta Hannula, Riika Ketoja, Sini Laaksonen, Netta Laasio, Iines Lehkonen, Frida Lähteenmäki, Aada Peltoniemi, Elli Pikkujämsä, Janni Rannus, Jutta Rantala, Milla Rantamäki, Hanna Ruohomaa, Peppi Saarinen, Emma Santamäki, Wilma Spets, Tiia Savolainen, Alina Schrey, Emma Suominen, Julia Tunturi, Mira Uronen (kapteeni), Tiina Vatanen, Laura Wentjärvi, Ria Öling ja Saija Östlund.

Joukkueen taustat:

Päävalmentaja: Sami Haltia
Valmentaja: Pasi Läpinen
Maalivahtivalmentaja: Eemeli Reponen
Fyysinen valmentaja: Janina Palmroos
Fysio: Sanna-Kaisa Vastamäki
Lääkäri: Aleksi Schrey
Joukkueenjohtajat: Mervi Mäkelä, Kari Oivanen ja Satu Timlin
Rahastonhoitaja: Jouni Nieminen

Naisten liigan yläloppusarjan lopputaulukko:

1. FC Honka (52)
2. PK-35 (51)
3. HJK (43)
4. TPS (40)
5. Ilves (33)
6. Pallokissat (27)

TPS:n ottelutilastot kaudelta 2017:

Ottelut: 23
Voitot: 12
Tasapelit: 4
Tappiot: 7
Pisteet: 40
Maaliero: 62-40

TPS:n maalintekijät kaudella 2017:

Jutta Rantala 14
Hanna Ruohomaa 14
Ria Öling 12
Elli Pikkujämsä 5
Julia Tunturi 5
Tiia Savolainen 3
Annika Haanpää 3
Riikka Ketoja 2
Netta Hannula 2
Sini Laaksonen 1
Wilma Spets 1

TPS:n ottelutulokset Naisten liigassa kaudella 2017:

Runkosarja:

TPS-Pallokissat 3-1
TPS-Ilves 3-1
ONS-TPS 2-3
TPS-JyPK 3-1
TPS-Åland United 4-2
PK-35-TPS 1-1
TPS-HJK 0-1
FC Honka-TPS 0-1
TPS-GBK 7-0
Pallokissat-TPS 1-1
Ilves-TPS 1-1
TPS-ONS 8-1
JyPK-TPS 3-0
Åland United-TPS 2-4
TPS-PK-35 2-5
HJK-TPS 3-1
TPS-FC Honka 2-2

Yläloppusarja:

FC Honka-TPS 3-2
Ilves-TPS 3-5
TPS-Pallokissat 3-1
TPS-PK-35 2-3
HJK-TPS 2-1
 

Lisää uutisia