TPS Juniorijalkapallo järjesti viime viikonloppuna todellisen huippujalkapallomatkan Hollantiin. Matkalle oli ilmoittautunut noin kaksikymmentä junioripuolen toimihenkilöä sekä muuten vain jalkapallosta kiinnostunutta reissaajaa.
Matka alkoi tutustumisella AZ Alkmaarin junioriorganisaatioon ja sen toimintaan. Suomalaisille vieraille esiteltiin mm. seuran kokonaisvaltaista valmennuslinjaa, joka perustuu hyvin pelaajakeskeiseen kokonaisuuteen. Lisäksi avattiin AZ:n ideologiaa, jossa sitoutuminen ja seurauskollisuus olivat keskeisessä roolissa. Esimerkkinä käytettiin mm. TPS-kasvatti Niklas Moisanderia, nykyistä AZ:n luottopuolustajaa, joka siirtyi hollantilaisseuraan vuonna 2008. Niklas oli nimittäin pitkään loukkaantuneena, mutta jaksoi silti aina uskoa itseensä ja omaan unelmaansa. Siten turkulaistähti sopikin seuran edustajan mukaan täydellisesti Alkmaarin, jonka identiteetti kulminoituu seuran sloganiin "tehdään unelmista totta". Päivän päätteeksi matkaajat pääsivätkin juhlaillalliselle itsensä Moisanderin kanssa, joka kertoi arjestaan hollantilaisseurassa.
Seuraavana päivänä oli vuorossa tutustuminen AZ:n kotistadioniin, jonka 18 000 kapasiteetin lehterit täyttyvät ottelu toisensa jälkeen. Matkan päätteeksi ryhmä pääsikin testaamaan täyden tuvan tunnelmaa ottelulla FC Groningenia vastaan. Vierasjoukkueen voitosta huolimatta matsi oli arvoisensa päätös hienolle matkalle.
- Matka sujui kaikin puolin loistavissa merkeissä. Oli hienoa päästä tutustumaan seuraan, jossa oli hyvin toimiva organisaatio ja upeat puitteet. Tärkeää oli kuitenkin myös huomata, että näistä huolimatta sielläkin esimerkiksi ottelutapahtuman järjestäminen vaatii aivan samoja asioita kuin täälläkin: paljon työtä ja hyvää yhteishenkeä. Matkasta on tullut paljon hyvää palautetta ja suosittelisin vastaavaa reissua kaikille jalkapallosta kiinnostuneille, mutta aivan erityisesti valmentajille, sillä parissa päivässä mukaan tarttui todella paljon hyödyllistä tietoa monelta eri osa-alueelta, matkanjärjestäjänäkin toiminut TPS:n toimistopäällikkö Johanna Leppänen tiivisti onnistuneen reissun annin.